Pääsiäisen tunnelmaa, miehen odottamista reissusta kotiin, kahvihetkiä ja ajatustenvirtaa. Levotonta aikaa toisaalta, kun ei tiedä kaikkea, mieli kuplii ja toisaalta päässä asuu epätoivo. Pienen uhmaikäisen kädet hamuavat onneksi vielä joskus äidin syliin.
Silittäen ja suukottaen näitä rakkaita arki maistuu taas,
ja mietin, miten pienet asiat oikeasti tuovat onnen.
Päivisin lasten pakkaaminen tuplarattaisiin ja ahtaan hissin kautta ulos tuntuu toisinaan työläältä, ja haaveilen, että seuraavassa kodissa olisi edes pieni oma piha.
Tuoksutan pienokaistani, jossa on vielä joskus
vauvantuoksu. Ihastelen esikoistani, joka on oppinut taidokkaasti uusia juttuja ja maalaa jo keskittyneesti.
Elämä on tunteita, hetkiä,
voimauttavaa arkea.
Kun vain muistaisi
olla epärajoittunut, nähdä pitkälle ja kohdata kaikki ihmiset ilman kuorta
ja että huumori kantaa aina,
ja että miten monipuolisia vaihtoehtoja
elämässä onkaan.
Miten mahtava tunne on
kun kaatumisen jälkeen nousee taas
luottaen tulevaan.
Upeita kuvia, tunnelmia!
VastaaPoistaMolemmat pienokaiset sulattaa aina vain sydämmen. Rakas kummityttö niin keskittyneesti kieli pitkällä maalaa<3
Niin kova ikävä taas! Toivotaan, että asiat kääntyy parhain päin ja nähtäis tulevaisuudessa paljon enemmän!! Puss!
Kiitos muru!<3
PoistaNO sanos muuta, kuinka hellunen, niin keskittyneenä.
Nähdäänpäs ens viikolla, ollaan tulossa kaikki sinne. Juha on siis ottamas sen työn vastaan ja aloittaa pian! see ya!:)